Työpaikkoja!

Työpaikkoja.com neuvoo kuinka töitä voi löytää.


30.03.2017: Työttömyys ja pelaaminen

Uutiset (2/3)

Keski-Suomen työllisyyskatsaus ei näytä hyvältä

23.4.2013 julkaistussa Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastossa käy ilmi, että Keski-Suomessa oli maaliskuun lopussa yhteensä 18 362 työtö…

Lapin työllisyyskatsaus maaliskuussa 2013

Tiistaina 23. huhtikuuta 2013 julkaistu ELY-raportti esittää näkymiä Lapin alueen työllisyystilanteesta. Työttömyys on Lapissa lisääntynyt vuoden ai…

Pirkanmaalla työttömyystilanne on hyvin vaikea

Pirkanmaalla vuositasolla työttömyys on kasvanut lähes neljänneksellä. Työllistyminen Pirkanmaalla onkin hankalaa ja se näkyy TE-toimistossa, jossa…

Pohjanmaalla työttömyyden trendi on kasvusuuntainen

ELY-keskuksen maaliskuussa 2013 keräämien tietojen mukaan etenkin Vaasassa ja Kyrönmaan seutukunnissa työttömyys on kasvussa. Pitkäaikaistyöttömyys…

Pohjois-Karjalan työttömien määrä lisääntyi

Tiistaina 23.4.2013 julkaisemassaan tiedotteessa ELY-keskus esittää näkymiä työllistymistilanteesta Pohjois-Karjalassa. Maaliskuun lopussa siellä ol…

Pohjois-Pohjanmaalla enemmän työttömiä, lomautettuja ja vähemmän työpaikkoja

Työllisyyden trendi Pohjois-Pohjanmaalla osoittaa, että viime vuoteen nähden työttömyys on noussut, lomautettujen määrä kasvanut, alle 25-vuotiaita…

Pohjois-Savossa 12,9 % työttömyysaste tammikuussa 2013

Pohjois-Savossa on työttömien työnhakijoiden määrä kasvanut 8,6 % sitten viime vuodesta. Lomautettujen määrä on 1,5 % luokkaa tästä määrästä. Tammik…

Satakunnassa noin 12 300 työtöntä 3/2013

Satakunnan alueen kunnissa lähes kaikissa, Harjavallan ollessa iloinen poikkeus, työttömien työnhakijoiden määrä on viimeisen vuoden aikana. Harjava…

Varsinais-Suomessa työttömiä eniten Salossa, Turussa ja Uudessakaupungissa

ELY-keskusten raporttien mukaan työttömyysaste helmikuussa 2013 oli Varsinais-Suomen kunnissa prosentuaalisesti laskettuna korkeimmillaan Salossa, j…

Uudellamaalla maaliskuussa 2013 yhteensä 66 000 työtöntä

Uudenmaan ELY-keskuksen alueella oli maaliskuun lopussa yhteensä 65 969 työtöntä työnhakijaa. Siihen määrään lasketaan henkilökohtaisesti lomautetut…

Kuntaliitto haluaa selkiyttää kenen vastuulla on pitkäaikaistyöttömyyden hoito

Tammikuun lopulla 2013 julkaisemssaan tiedotteessa Kuntaliitto pitää Tarja Filatovin esitystä siitä, että pitkäaikaistyöttömien palveluvastuu siirre…

Avoimien työpaikkojen määrä vähenemään päin

Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2012 viimeisellä neljänneksellä oli avoimia työpaikkoja 32 300 kappaletta. Vuotta aikaisemmin niitä oli hieman enemmä…


Työllisyysaste vuosien 2013–2017 aikana (15–64-vuotiaat) 68.5,68.3,68.1,68.7,69.6

Verotiedot.org näyttää viime vuosien isotuloisimmat.

Avoimien työpaikkojen määrä vuosien 2013–2017 aikana (vuosikeskiarvo): 29500,28500,28900,33900,41600

Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriö

Paljonko tienaat? Yhtä hyvin kuin kollegasi toisaalla? Katso täältä kunta-alan palkat.

Vuosivälillä 1997–2013 tuhannet yritykset saivat rahallista avustusta. Katso luettelo tuensaajista ja tukisummista.

Avoimia työpaikkoja Maltalla ja muualla Euroopassa listaa iGamingJobs.eu. Sivusto on englanniksi.

Luetuimmat uutiset
Katsotuimmat artikkelit
Kiinnostavimmat työllistymissivustot
Täydentäviä sivustoresursseja


Käytämme sivustolla evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.