Työpaikkoja!

Työpaikkoja.com neuvoo kuinka töitä voi löytää.


30.03.2017: Työttömyys ja pelaaminen

Olet täällä: Uutiset

Työttömyys ja pelaaminen

Julkaistu 30.03.2017, päivitetty 07.08.2020 (1528 päivää sitten).

Suomalaiset ovat tunnetusti pelikansaa. Lähes 90% meistä pelaa vähintään kerran kuukaudessa jotain peliä, ja noin 60% pelaa nimenomaan digitaalisia pelejä. Tämän kertoo meille Tampereen yliopiston viimeisin Pelaajabarometri-tutkimus. Näiden kansainvälisestikin korkeiden lukujen valossa on luonnollista olettaa, että myös työttömien joukossa on paljon niitä, jotka pelaavat. Jottei pelaamisesta aina syyllistettäisi, kannattaa välillä miettiä, olisiko pelaamisesta työttömälle myös jotain hyötyä.

Myös työtön tarvitsee omaa aikaa

Työttömillä on vapaa-aikaa keskimäärin kolme tuntia enemmän päivässä kuin työssäkäyvillä. Työttömän työtä ovat paikkailmoitusten selailu, hakemusten kirjoittaminen ja haastatteluissa käynti eli yksinkertaisesti työn etsintä. Tästä täytyy kuitenkin pitää myös taukoa ja unohtaa ajatus omasta työttömyydestä. Sen tähden oma aika on työttömälle yhtä tärkeää kuin työssäkäyvällekin. Ja mikä voisi olla sen rentouttavampaa tai tuoda enemmän vaihtelua arkeen kuin hyvän pelin pelaaminen. Nykyisillä nettikasinoilla tämä onnistuukin lähes missä tahansa ja milloin tahansa.

Miten pelikassan saa kasvamaan?

Yleensä työttömyys tarkoittaa myös sitä, että raha on tiukalla ja kaikesta pitää tinkiä. Mistä siis ottaa rahaa pelaamiseen? Koska kasinokilpailu on kovaa, lähes kasinolla kuin kasinolla on tarjolla ilmaista pelirahaa tai ilmaiskierroksia, joilla ne houkuttelevat asiakkaita. Asiakkaillehan tämä sopii, sillä oma vaatimatonkin pelikassa voi kasvaa tarjousten avulla merkittävästi. Etenkin työttömänä näitä kannattaakin käyttää hyväkseen, vertailemalla eri vaihtoehtoja ja poimia päältä parhaat kasinobonukset.

Urbaanilegendat varoittelevat, ettei kasinojen tarjoamalla ilmaisella rahalla tai ilmaiskierroksilla voi todellisuudessa voittaa. Tämän todistaa paikkansa pitämättömäksi hieno tarina 20-vuotiaasta norjalaismiehestä, joka pyöräytti 11,7 miljoonan voiton ilmaiskierroksilla eli laittamatta omaa rahaa lainkaan likoon. Tuollainen tai pienempikin summa kohentaisi kerralla työttömän elämää sekä rahallisesti että henkisesti. Voisi olla, että työpaikan etsiminenkin jäisi — jos ei ihan kokonaan niin ainakin joksikin aikaa.

Pidä huoli omasta pelikassasta

Koska kasinopeleissä on kuitenkin kyse onnen- tai tuuripeleistä, ei tuollaisen jättipottisumman voittaminen ole jokapäiväistä. Maltti ja harkinta pitää siis pitää mielessä, kun omaa pelibudjettiaan suunnittelee. Eikä kokemattomana luonnollisestikaan kannata panostaa varojaan, ennen kuin tietää mitä ja miten pelaa. Suurin osa nettikasinoista tarjoaakin asiakkailleen mahdollisuuden tutustua eri peleihin jo ennen oman rahan panostamista. Niiden ilmaiset nettipelit toimivat kuten oikeat, rahalla pelattavat pelit, joten saat niistä täysin aidon pelikokemuksen, jonka perusteella pysyt valitsemaan itsellesi sopivimmat pelit ja pelipaikat.

Win-win-tilanne

Monella tapaa työttömän lisääntynyt vapaa-aika ja pelaaminen sopivat järkevästi soviteltuna hyvin yhteen. Pelaaminen tarjoaa irtioton arjesta ja sen paineista, ja toisaalta myös antaa tekemistä lisääntyneeseen vapaa-aikaan. Viisaasti käytettynä kasinojen bonustarjoukset kartuttavat pelikassaa, ja parhaimmassa tapauksessa tilille voi kilahtaa jopa jättipotti.

"Työttömyys ja pelaaminen" on saanut pisteet 5,8 yhteensä 10 pisteestä. Se on arvosteltu 4 kertaa.


Työllisyysaste vuosien 2013–2017 aikana (15–64-vuotiaat) 68.5,68.3,68.1,68.7,69.6

Verotiedot.org näyttää viime vuosien isotuloisimmat.

Avoimien työpaikkojen määrä vuosien 2013–2017 aikana (vuosikeskiarvo): 29500,28500,28900,33900,41600

Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriö

Paljonko tienaat? Yhtä hyvin kuin kollegasi toisaalla? Katso täältä kunta-alan palkat.

Vuosivälillä 1997–2013 tuhannet yritykset saivat rahallista avustusta. Katso luettelo tuensaajista ja tukisummista.

Avoimia työpaikkoja Maltalla ja muualla Euroopassa listaa iGamingJobs.eu. Sivusto on englanniksi.

Luetuimmat uutiset
Katsotuimmat artikkelit
Kiinnostavimmat työllistymissivustot
Täydentäviä sivustoresursseja


Käytämme sivustolla evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.