Työpaikkoja!

Työpaikkoja.com neuvoo kuinka töitä voi löytää.


30.03.2017: Työttömyys ja pelaaminen

Olet täällä: Uutiset

Työttömyystilanne maaliskuussa 2013 — yhteenveto seutukunnittain

Julkaistu 04.05.2013, päivitetty 04.05.2013 (4180 päivää sitten). Hakusanat: .

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ja Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan synkimmät työllistymisnäkymät Suomessa ovat Suomessa ovat alkuvuodesta 2013 Oulussa, Järviseudulla, Salossa ja Raaseporissa. Työllistyminen on viime vertailuun nähden parantunut Koillismaalla ja Suupohjan rannikkoseudulla.

Ennallaan työllistymistilanne on säilynyt eri puolilla Suomea; Loviisassa, Etelä-Pirkanmaalla, Pohjois-Satakunnassa, Kuusiokunnissa, Keuruulla, Joutsassa, Savonlinnassa, Sisä-Savossa, Kuopiossa, Nivalassa ja Haapajärvellä, Pietarsaaressa, Ylivieskassa sekä Lapin seudulla Torniolaaksossa, Tunturi-Lapissa ja Pohjois-Lapissa.

Selvityksen mukaan seutukunnittain kehitystä odotetaan tapahtuvan Vaasassa, Kyrönmaalla, Ylä-Savossa, Pieksämäellä, Savonlinnassa, Mikkelissäkin. Keväällä 2014 Suomeen odotetaan työttömyystilanteen kohenevan koko Suomessa, pois lukien Salon ja Raaseporin alue, joissa työttömien määrä tulee nousemaan. Keväälle 2014 povataan Suomen halki kulkevaa työllistymisrintamaa, joka ulottuu Vaasasta Joensuuhun asti.

"Työttömyystilanne maaliskuussa 2013 — yhteenveto seutukunnittain" on saanut pisteet 7,5 yhteensä 10 pisteestä. Se on arvosteltu 2 kertaa.


Työllisyysaste vuosien 2013–2017 aikana (15–64-vuotiaat) 68.5,68.3,68.1,68.7,69.6

Verotiedot.org näyttää viime vuosien isotuloisimmat.

Avoimien työpaikkojen määrä vuosien 2013–2017 aikana (vuosikeskiarvo): 29500,28500,28900,33900,41600

Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriö

Paljonko tienaat? Yhtä hyvin kuin kollegasi toisaalla? Katso täältä kunta-alan palkat.

Vuosivälillä 1997–2013 tuhannet yritykset saivat rahallista avustusta. Katso luettelo tuensaajista ja tukisummista.

Avoimia työpaikkoja Maltalla ja muualla Euroopassa listaa iGamingJobs.eu. Sivusto on englanniksi.

Luetuimmat uutiset
Katsotuimmat artikkelit
Kiinnostavimmat työllistymissivustot
Täydentäviä sivustoresursseja


Käytämme sivustolla evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.